Evp-kenraali VU:lle: Me pelottelemme itseämme ja toisiamme Vladimir Putinin ydinaseilla
Meidän on kyettävä päätöksentekokykyyn, jota Winston Churchill ja Franklin Roosevelt osoittivat natsi-Saksan voittamisessa, sanoo Ben Hodges.

Nuoret, koulutetut naiset luovat positiivisen kehityksen kierteen.

Kansanedustaja sanoo hakevansa eroa, jos saa lainvoimaisen vankeustuomion.
Arvostelijoiden mukaan valtapuolueen ajama lakimuutos on kopioitu lähes suoraan Venäjältä.
Venäläisjoukot ovat edenneet noin 30 kilometrin päähän Harkovan kaupungista.
Maan uskonnollinen johtaja esiintyi julkisuudessa heti presidentin kuolemaan johtaneen turman jälkeen.
Norjan viranomaiset harkitsivat Newnew Polar Bear -aluksen pakkotarkastusta viime vuoden lopulla.
Suomi yhtyy komission arvioon Puolan myönteisestä kehityksestä.

Hankalat rekrytointiprosessit ja asevoimien tarjoamat paremmat palkat ovat johtaneet irtisanoutumisiin sisäministeriössä.
Akun ikääntymistä voi hidastaa yksinkertaisin keinoin.
Haminaan arvioidaan syntyvän sata uutta työpaikkaa.
Vladimir Putinin mukaan Ebrahim Raisi kehitti maiden välille strategisen kumppanuuden.
Pankin hallitus käsittelee asian mahdollistavaa sääntömuutosta tiistaina 4. kesäkuuta.
EU-komissaarin mukaan Kremlin yritys kiristää energialla epäonnistui.
Kuljettajille määrättiin kaikkiaan 224 maksullista seuraamusta ja annettiin lisäksi 170 suullista tai kirjallista huomautusta.
Sää on pääasiassa poutaista loppuviikkoon asti Lappia lukuun ottamatta.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)